Syöpäsolujen hoitovastetta määrittävän jarrumekanismin tutkimukselle Syöpäsäätiön suurapuraha (In Finnish only)

    Turun yliopiston tutkimuksessa selvitetään syövän syntymisen ja hoitovasteen kannalta tärkeän syöpäsolun sisäisen mekanismin toimintaa sekä rintasyövässä että pahanlaatuisissa aivosyövässä eli glioblastoomassa.

    – Normaaleissa soluissamme tämä PP2A-niminen mekanismi pyrkii estämään solujen muuntumista syöpäsoluiksi. Tutkimuksissa on aiemmin selvinnyt, että tämä solun tärkeän jarrumekanismin vahingoittuminen tai häiriintyminen mahdollistaa syöpäsolujen syntymisen ja niiden kehittymisen. Ongelmallista on, että olemassa olevat syöpälääkkeet eivät tehoa näin syntyneisiin syöpäsoluihin, tutkimusta johtava professori Jukka Westermarck Turun Biotekniikan keskuksesta kertoo.

    Uudet lääkeaineet saattavat parantaa syövän hoitovasteita

    Westermarckin vetämä tutkimusryhmä on kyennyt osoittamaan, että PP2A:n toimintaan kohdistuvat uudet lääkeaineet yhdistettynä nykyisiin syöpälääkkeisiin voivat lisätä syövän hoidon tehoa. Tutkimus keskittyy siihen, pystytäänkö PP2A:n aktiivisuutta lisäävillä lääkeaineilla parantamaan rintasyöpä- ja aivosyöpäsolujen hoitovasteita tai mahdollisesti jopa estämään kokeellisen rintasyövän syntyminen kokonaan. PP2A:ta on tutkittu vielä varsin vähän verrattuna moniin muihin syövässä esiintyviin mekanismeihin.

    – Käytössämme olevat uudet lääkeaineet ovat vasta hiljattain kehitettyjä, ja olemme maailmanlaajuisesti kehityksen kärjessä näiden molekyylien vaikutusten tutkimisessa. Uskomme, että tutkimuksen tuloksista on hyötyä syövän perusmekanismien lisääntyneen ymmärtämisen kautta koko syöpätutkimuskentälle, Westermarck tiivistää.

    – Lääkärinä ja tutkijana vilpitön tavoitteeni on, että tutkimustuloksemme tulee jossain vaiheessa auttamaan syöpäpotilaiden kliinisessä hoidossa, Westermarck jatkaa.

    Merkittävää rahoitusta turkulaisille syöpätutkijoille

    Turun yliopiston tutkimusryhmät olivat kaiken kaikkiaan erittäin menestyksekkäitä kovassa kilpailussa Syöpäjärjestöjen rahoituksesta. Biotekniikan keskuksesta professori Klaus Eleniuksen tutkimusryhmälle myönnettiin 200 000 euron kaksivuotinen apuraha ja professori Marko Salmen ryhmä Medicity-tutkimuslaboratoriosta sai 225 000 euron rahoituksen kolmelle vuodelle.

    Muita merkittävän rahoituksen saajia olivat

    • FT, prof. Johanna Schleutker ja tutkimusryhmä, 200 000 e
    • Veli-Matti Kähäri ja tutkimusryhmä, 150 000 e
    • Jyrki Heino ja tutkimusryhmä, 100 000 e
    • LT, Dos Riku Kiviranta ja tutkimusryhmä, 100 000 e
    • Professori Heikki Minn ja tutkimusryhmä, 100 000 e
    • Dos Päivi Lähteenmäki ja tutkimusryhmä, 90 000 e
    • Markus Juonala ja tutkimusryhmä, 50 000 e
    • LT, dos. Sirkku Peltonen ja tutkimusryhmä, 50 000 e

    Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö on merkittävin syöpätutkimuksen yksityinen rahoittaja Suomessa. Sen tavoitteena on syövän voittaminen. Säätiön saamat lahjoitukset välitetään nopeasti syöpätutkijoille vuosittaisten apurahojen muodossa.

    Kaikki Syöpäsäätiön ja Suomen Syöpäyhdistyksen rahastoista myönnetyt apurahat vuonna 2018

    Lisää aiheesta